top of page

Kuka olen

0E0365B8-6106-4A3F-9610-5D571FB6AD09_edited_edited.jpg

Jenni
Aaltonen

Moikka, olen Jenni Aaltonen. Toimin päätoimisena yrittäjänä tehden fysioterapeutin sekä valmentajan töitä. Alalle minut on johdattanut loppumaton mielenkiinto liikkumista ja liikkumisen edellytyksiä ja niiden kehittämistä kohtaan.

Omat taustani urheilussa juurtavat tanssin pariin, jossa ensin itse toimin kansainvälisesti menestyneenä tanssijana ja sen jälkeen niin harrastetason, kuin kansainvälisesti kilpailevien tanssijoiden valmentajana.

 

Fysioterapeuttina ja valmentajana olen luova ja utelias, sekä pyrin jatkuvasti kehittämään omaa ammattitaitoani kouluttautumalla eri osa-alueilla. Toimiessani asiakkaan kanssa minulle on tärkeää pystyä perustelemaan miksi toimimme kyseisellä tavalla ja tavoitteenani on edistää myös asiakkaan omaa ajattelua ja oppimista.

  • Valmistunut Fysioterapeutiksi vuonna 2020 Turun Ammattikorkeakoulusta

Vahvuuksiini kuuluvat rasitusperäisten vammojen kuntoutus sekä lantion- ja polven alueen ongelmat. Iso osa asiakaskunnastani koostuu nuorista urheilijoista sekä tanssijoista.

Olen kiinnostunut liikkumisen biomekaniikasta sekä yksilön kokonaiskuormituksen merkityksestä kuntoutus/harjoitusprosessin taustalla.

​

Osaamistani olen täydentänyt monilla lyhyemmillä koulutuksilla ja webinaareilla, mm. 

​

  • Urheilufysioterapian peruskurssi (Suft ry)

  • Urheilijan kuormitusfysiologia ja paranemisprosessit (Suft ry)

  • Urheilijan Niska - Olkapää - Hartia (Suft ry)

  • Urheilijan Nilkka - Polvi - Jalkaterä (Suft ry)

  • Sukellus lantionpohjan fysioterapiaan (LSFT ry)

  • Vammoista vahvaksi - tanssifysioterapiaa tanssijoille

  • Kävelyn ja juoksun biomekaniikka (Fysios)

bottom of page